Jo pienen pienenä tyttönä minulle muodostui käsitys “oikeasta” nukesta. Tuo käsitys on vuosien vieriessä muuttunut ja muokkaantunut ja jatkaa kehitystään edelleen. Nukke on ollut ja on minulle hyvin tärkeä. En ole koskaan pääättänyt ryhtyä nukentekijäksi, minusta tuli nukentekijä.
Minua on aina kiehtonut muoto ja kolmiulotteisuus ja se miten muodon voi tehdä tarkaksi lannistamatta sitä. pyrin muotoihin, joissa on elämäää ja liikettä. Pyrin saamaan ilmeisiin sitä mikä juuri hävisi ja vähän sitä mikä on seuraavaksi tulossa. Maalauksessa olen kehittänyt oman tapani toteuttaa muotokuvamaalausta. Maalaan tarkasti, rakentaen kokonaisuuden siten, että yksityiskohdat täydentävät ja palvelevat lopputulosta, eivät hajota sitä. Maalaan värit ja sävyt kerroskerrokselta polttaen ne välillä. Polttokertoja muodostuu 6-8 nukkea kohti.
Käsillä tekeminen on minulle yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Nukkeihin voin toteuttaa kädentaitojani pohjattomasti. suunnittelen ja valmistan nukeille vaatetuskokonaisuudet sukkia, kenkiä ja hiuksia myöten.